Tilkulliset kertovat puuhasteluistaan.

6.12.17

Kiltailta 5.12. - Kuohuvaa

Kiltailta aloitetaan komeasti kuohuvalla.


Kuohuvan tarjoilee Maisa, jolla on vaikuttava rivi mitaleita.


Maisa esittelee mitaleitaan. Nyt ollaan menossa keskimmäisessä, mutta vasemmanpuoleisen on ojentanut presidentti!


Riitan ihananvihreä virkattu kukkaro. Arja virkkaa samanlaista lahjaksi viininpunaisesta langasta.


Ilonan Suomi 100 -sampleri on vaiheessa Suomi 70.



Kotimatkalla ihaillaan Karamalmilla Nokiaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

3.12.17

Kiltailta 7.11. Kalevalaa ja Karjalaa


Erja piirsi paperitekniikalla ommeltavan tähden ja valmisti siitä tyynynpäällisen. Sopii sohvalle kesällä tai talvella.


Maisa jatkaa romanttisen työnsä ompelemista. Sovittiin että tästä tulee hyvä pöytäliina kesäkäyttöön, vaikka Maisan pihalle ompelukatokseen. Kesään on vain puoli vuotta!




Leena tekee nurjatonta karjalakirjontaa. Vaatii suunnittelua, että pistot kulkevat ja päättyvät oikeassa kohdassa, muuten ei tule nurjatonta. Tästä on tulosssa kaunis käspaikka.



Erjalla on menossa Kalevala-peittoprojekti. Erja virkkaa neliöt itse luonnonväreillä värjäämistään langoista. Edessä toinen oikealta on Joukahainen suossa.


Uskomattoman kauniita neliöitä ja Erjan langat tekevät työstä mahtavan. Hienoa Erja!

🔷🔷🔷🔷🔷🔷🔷🔷🔷


Tiistain 5.12. kiltailta vietetään itsenäisyyspäivätunnelmissa. Ansiomerkit rintaan.